Elämän edellytys

sateenkaari vie maahan, satujen,
kerran kuulin mä laulun, ihmeestä sadun sen
siellä taivas on aina, sininen
unet kauneimmat aina, siellä käy totehen
nyt toivon että kanssasi mä sinne onnenmaahan päästä voisin
pois häipyy kaikki surut, huolet, siellä kaiken kauniin antaa sulle voisin

Aamutuimaan eksyin tärkeän ihmisen blogikirjoitukseen. Hetken ahdistelin, mutta kun aloin selaamaan vanhoja kuvia hymyilytti. Siellä oli ihania muistoja menneiltä vuosilta. Sellasia muistoja joita en tule enää uudestaan kokemaan ja sellaisia joissa voin olla vielä mukana.
Ensimmäinen kuvakansioni on vuodelta 2003, joten vuosia on vierinyt välissä ihan mukavasti.

Olen saanut kasvaa rakastavien ihmisten ympäröimänä. Saanut kapinoida, kokea takapakkeja, onnistumisia ja uusia tuulia.

Tämä kaikki on varmaan johtanut siihen, että minulle sanottiin: "sä olet sillai erilainen sä tiedät mitä sä haluat." Tämä taitaa olla lähipiirini ansiota se on kasvattanut minusta määrätietoisen etenijän.

Tunnustan, että en ole lähi-ihmisiini pitänyt kiitettävästi yhteyttä viime aikoina. Olen lähinnä luonut uusia tärkeitä suhteita. Mutta silti ne kauan sitten aloitetut ovat se asian ydin - tärkeimmät ihmiset elämässäni.

Kohtaammeko eessä kuulun katedraalin
Venäjän maalla niin kuin kohdattiin ennenkin
Onko hän siellä?
Lontoon metrossako käy viereeni istumaan
Vai käveleekö mua vastaan matkalla Syyriaan, tomuisella tiellä

Mutta sitten miettin, että onko elämässä joku kohta jossa pitäisi luovuttaa, voiko kaikkia tärkeitä ihmisiä kantaa mukanaan koko elämäänsä? Minä haluaisin mutta haluavatko he? Toisen kenkiin on niin vaikea astua ja katsoa heidän perspektiivistään maailmaa ja minua. Tunnustan nimittäin muuttuneeni matkan varrella, vosiko se olla jollekkin liikaa?

Syksykin tuo uudet tuulet tullessaan ja muutun varmasti lisää. Pääsen nauttimaan joidenkin tärkeiden lähi-ihmisteni seurasta. Pääsen luomaan uusia muistokansioita vanhojen kansioiden päälle.
Jotkut kansiot viettävät hiljaiseloa, mutta en aio niitä silti arkistoida peränurkkaan pölyttymään, vaan pidän ne siistissä järjestykseesä. Josko jonain päivänä niihinkin saisi avattua uuden luvun?

Päällimmäisenä voisin sanoa, että pyrin jatkossa rakastamaan elämään sellaisena kuin se eteeni sattuu tupsahtamaan.