Elämän ylin onni on varmuus siitä, että sinua rakastetaan sinun itsesi takia - tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta. Victor Hugo

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

plus asteita

Voi että aatto meni sutjakkaan. Vietettiin puoliksi mun joulua ja puoliksi toisenosapuolen joulua. Mun jouluun kuuluu se, että käydään tutuilla ja sukulaisilla. Ja tietenkin haudoilla. Nyt jäi tutut vähän vähemmälle kierrokselle, kun piti ehtiä syömään toisenospuolen mummolle. Ilta olikin mukava, sain rentoutua. Tää olikin varmaan ensimmäinen rentoutuminen sitten moneen viikkoon.  Kaiken mukavan vastapainoksi heräsinkin sitten viiden aikaan aamulla turkasen kovaan kuumeeseen.

Norsu sai kodin takanreunalta
Nyt siis saan tai joudun lekottelemaan sängyssä (vaikka totesin jo, että minunhan pitäis päästä vähän siivoamaan :D). No kai tässä pitää parannella itteään kyllä. Ajateltiin nimittäin tiistaina vähän ostosreissua. Tarvittaisiin tai oikeestaan haluttaisiin olkkariin uusi sohva. Ja sitten uusi telkkaripöytä. Tämä tuleva pöytä itseasiassa saatiin joululahjaksi. Pöydän valinnan kanssa tulee varmasti ongelmia, minä haluaisin jonkin kauniin, jonkun joka sointuu tilaan. Ja toinenosapuoli taas on käytännöllinen. (kaksi tasoa ja taustalevy) Eli tämän asian kanssa tulee varmasti hampaidenkiristelyä kaupassa.

Saanko esitellä tulevat kanamme!

Muutenkin saatiin ihania lahjoja. Vanhemmiltani saatiin monia kivoja juttuja, vaikka oltiinkin sovittu ettei joululahjoja osteta! Ja sitten toisenosapuolen puolelta saatiin ihana jälkkärikirjan ja sitten hauska etanantappokirja :D Naurettiin iltayöstä kun availtiin se paketista ja luettiin sen vinkkeijä (muutama oikeesti varsin uusi tuttavuus, jota kokeillaan ensi kesänä). Kirja myös vahvisti sen, että tarvitsen kanoja, ne kun rakastavat näitä nilviäisiä.




Käytiin illalla vielä hautuumaareissulla, aamulla Lopen hautausmaan valot ei vielä säväyttänyt (muuten säväyttääkin sukuhaudan ja muiden isin tekemien kivien takia), mutta illan pimeydessä Janakkalan hautausmaa näytti kauniilta.


varjokuvaa
 
Ja sitten ajettiinkin kotiin pimeydessä.

1 kommentti:

  1. Mahtavaa, kanoistahan saa muutakin hyötyjä kun vain etanoiden tappamista ;) Ja hei meillä kanssa sohvan etsintää tiedossa huomenna, toivottavasti tekin löydätte hyvän :)
    Huomenna nähdään!!!

    VastaaPoista

Hei mitä mietit? Jätä kommentti:>