Elämän ylin onni on varmuus siitä, että sinua rakastetaan sinun itsesi takia - tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta. Victor Hugo

maanantai 15. elokuuta 2011

Hämmennys

Siis eihän siitä väsymyksestä millään pääse. Olin siis viikon ISDE tapahtumassa. Vähän motskareita ja niistä kiinnostuneita siis. Oli kyllä kaikista siisteintä, että Suomen miehet meni voittamaan joukkuekultaa (ja aikas ylivoimasestikkin!)

Onneks meille oli varattuna hotelli Karhulasta, joten ne vähäset unet sai nukuttua puhtaissa lakanoissa. Käytiin yks ilta syömässä paikallisella snägärillä (jonne paikallisen huoltsikan mukaan oli 200m eli oikeesti ainakin 900m) ja ohitettiin kivaa rapakkoa venhoineen talsiessa, siitä kuvaa vasemmalla.

Hotlassa yöpy myös paljon Austraalialaisia ja Espanjalaisia. Aussien kanssa meillä synkkas tosi hyvin ja meillä oli hauskaa niitten kanssa.

Kaikenkaikkiaan noilla kisailijoilla ei ollu lompakonnyörit kireellä, sain yheltä Espanjalaiselta 500e setelin ja noi 100e setelit oli aika yleistä tavaraa lompsissa.


Tässä alla on muutamia kuvia mitä ehin napsia, tää työkeikka oli tosi kiireinen ja ei kyllä paljoa ehtiny kuvailemaan, onneks muutamia kivoja muistokuvia kuitenkin ehin napsimaan. Laitoin kuvatekstiks aina sen ajajan kilpailunumeron, maan ja nimen (jos joku alkaa vaikka fanittaa kyseisen kuskin omianisuuksia ;>)
30. Juha Salminen (FIN)

30. Juha Salminen (FIN) ja takana
32. Eero Remes (FIN)

195. Oriol Mena Valdearcos (ESP)
usa

44. Kurt Caselli (USA)

30. Juha Salminen (FIN)
Nää ylläolevat kuvat on siitä Kotkan satamavarikolta ennen time chekiä. Oltiin telttamme kanssa aivan sen edessä (paitsi ekana päivänä oltiin vähän ruuhkasemmassa paikassa pyörien kannalta). Vieressä oli Helsingin Biltema ja Hyeenaracing

Yhtenä päivänä olin Haminan varikolla. Siellä näki vähän ajoakin kun ne kaasutteli huoltoon ja siitä time chekiin.

163. Hans Vogels (NLD)

140. Luis Oliveira (PRT)

208. Johan Carlsson (SWE)

178. Mitcham Harper (AUS), keskellä britti, edessä
19. Romain Dumontier (FRA) ja kaukana
202. Martin Sundin (SWE)

Loppukrossi oli  Karhulan Motocrosradalla. Siellä ne ajeli ympyrää. Ja ihmisiäkin oli kivasti.

328. Rafal Bracik (POL)

331. Lauri Salonen (FIN)

121. Simon Wakely (GBR)

Noi oli kyllä tosi makeita juttuja katsella. Ja esim kutsuvieras tilaisuudessa oli kiva kun osa joukkueista teki omanlaisensa esittäytymisen.

Loppuun vielä muutama yksityiskohta kuvaus.



Mutta sitten siihen toiseen asiaan, joka välillisesti liittyy kyseiseen viikkoonkin, mutta ylipäätään tähän koko kesään. Mikä tätä kesää oikeesti vaivaa!? (Tietysti oon kiertäny tosi paljon ja käyny jokapuolella suomea ja nähny siks paljon uusia ihmisiä mutta..)

Oon saanu/kokenu rakkaudentunnustuksia, ihailijoita, iskemisyrityksiä, syömäänmenokutsuja, kukkasia ja mun valokuvaamista yms. (eikä nämä tietenkään tuolta samankaton alla asuvalta toiselta osapuolelta).
Oon joutunu/päässy torjumaan ihmisiä, hihittämään niitten kanssa joskus jopa punastumaan ja hämmentymään tai nauttimaan, kun muhun kohdistuu niin paljon huomiota.

Ja kukaan näistä herroista, joilta olen saanu huomiota ei oo ollu sellasia ällöttäviä limanuljaskoja tai iilimatoja, vaan sellasia tavallisia, varsin mukavia ja ehkä vähän puoleensavetäviäkin tapauksia. Eli siis kauniisti sanottuna jos olisin halunnu olla hentukka olis mulla kesän aikana ehtiny olla monenmonituisia "juttuja".

No en edes oikein tiedä miksi kerron tän täällä, mutta mua vaan hämmentää kovastikkin. Oonko mä nyt jotenkin muka sen ikänen, että kaikilla on pokkaa iskeä mua? Vai oonko eläny jossain pussissa, kun en oo ennen kokoenu tällästä. Vai johtuuko se vaan musta - koska tykkään hymyillä ja vitsailla ja kaikkee - kyllähän sen kaikki mut tuntevat tietää, että oon sellanen, mutta ei tietty ventovieraat.

No loppuun voin sanoa, että kyllä me miehiä kateltiin sen toisen työntekijän kanssa, että enkai mäkään ihan syytön ole. Muttahei, en oo kyllä iskeny ketään.

2 kommenttia:

  1. Sofia oot niin ihana, kun selität just jotain noin kummallista kuin tuossa blogitekstisi lopussa! :D

    VastaaPoista

Hei mitä mietit? Jätä kommentti:>