Elämän ylin onni on varmuus siitä, että sinua rakastetaan sinun itsesi takia - tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta. Victor Hugo

torstai 9. helmikuuta 2012

Pähkinäpiirakkaa

Haluaisitko sinä olla miss maapähkinä? - en minä ainakaan. Useimmiten pähkinäpiiraani eivät ota onnistuakseen. Tänään uhmasin kuitenkin tätä ennustetta ja tein puolukka-pähkinärouhe kakkua. Taikinasta tuli hyvin makeaa ja sitkeää. Peukut pystyssä odottelin pääruuan valmistumista ja sitä että sain tyrkätä tämän kakun uuniin. Tulisikohan siitä jälleen uusi katastrofi?

Olenkin tässä harrastanut oman elämäni Master Chefiä.

Eilen ruokana oli haukea voikastikkeessa. Tuli siitä ihan kaunista jälkeä mutta ei se nyt ihan nappisuoritus vielä ollut. Haukea paistoin kuitenkin ensimmäistä kertaa.
Tänään oli vuorossa iskän kanssa päiväruokailua. Kanarullaa ja perunoita. Tätä kanarullaa olen ennenkin tehnyt, siinähän ei ole mitään vaikeaa, kun paistovahtikin kanassa on jo itsessään.
Ja aiemmin tein uunikanaa ja bataatteija. Oon aiemmin kyllä syöny bataattia, mutten valmistanu niitä itse. Nyt jääkaapissa on vielä pari yksilöä odottelemassa, josko vaikka tekisin niistä batattiperunasosekeittoa.
 

Piirakasta tuli loppujen lopuksi ihan mainiota. Liian makeaa minun makuuni, luulen kuitenkin että juuri sopivaa tuon toisen osapuolen.

Ensikerralla kun teen tuollaista mukailen lisää ohjetta (jota tein siis jo nyt) vähemmän sokeria, enemmän marjoja. Siitä se alkaa tulla täydelliseksi.
Muuten tosi helppo tehdä (plus helppo mukailla) ja tästä ohjeesta voikin tulla jollain tasolla suosikkini.

Päivällä ehdin nauttia vielä ulkoilmastakin.
 
 

Ainiin ja kyllä joku haluaa olla miss maapähkinä - jos uskoo amerikkalaista missisarjaa - ja miksei uskoisi;>

2 kommenttia:

Hei mitä mietit? Jätä kommentti:>