Elämän ylin onni on varmuus siitä, että sinua rakastetaan sinun itsesi takia - tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta. Victor Hugo

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Englannin safkat

Tää on vielä vähän siitä englannin matkasta. Jaksatteko vielä? Mutta tää postaus painottuu tähän ruoka ja juomapuoleen.

Lontoo:

Ekana iltana käytiin Liverpool st. syömässä. Itte söin pinaatti pastaa tomaattikastikkeella ja matkakveri söi tortilla lautasen.
Nautittiin istuskeltiin ravintolassa pitkkän aikaa. Ulkomailla on harvinaista herkkua se, että kun ei ole mihinkään kiire voi vaan istuskella ja ihmetellä maailman menoa.

Ruoka oli oikeesti hyvää tässä ravintolassa ja bongattiin päiväkahvitarjous. Joten päätettiin hyödyntää se jonain päivänä.



Seuraava päivänä käytiin pusitokävelyllä ja ostoskaduilla. Ostettiin aivan täydelliset crepesit. Siis lettu johon leivitetään nutellaa paksu kerros ja valkattiin vielä mansikoita sekaan.
Oli kyllä ökymakeeta mutta todella hyvääkin:>

Makeuden vastapainoks käytiin maistelemassa siideriä yhessä ostoskadun baarissa. En voi vieläkään tajuta kuinka halvalla tuolla saa ruokaa ja juomaa.
Tuolla aluellaa oli myös tosi paljon sellasia pieniä ruokakojuja. Oltiin vaan ahdettu ittemme täyteen niin ei viittiny käydä siellä ja ajateltiin että syödääns itten ihan kunnolla. :D
Oikeesti meijän syömisnopeus oli jotain aivan huimaa luokkaa ja suurin osa matkabudjetista menikin varmaan siihen. Mutta toisaalta oltiin tyytyväisiä, kun vatsat oli kokoajan täynnä!

Tuo allaoleva kuva on vastapäätä tuota baarin terassia jossa istuskeltiin.

 Illalla käytiin syömässä roskaruokaa. Sillä alueella missä oltiin ei oikeesti ollu muuta kuntoi ja toimistorakennuskia. Eikä jaksettu kävellä kamalasti takasinkaan päin. Niin pääsytiin sitten syömään KFC.ssä. Viimeks söin tässä paikassa Japanissa.
Mutta noi allaolevat popcorn chickenit oli hyviä!
Ja sitten tuo punasukkainen mies (aika tyylikäs;>>) oli aivan kännissä. Kompuroi rappuset alas (kun ruokailutilat oli ainoostaan alakerrassa).  Se kompuroi melkein mun päälle ja pyytelikin kovasti anteeksi. Mietittiin, että syököhän se mitään kun nuokku vaan siinä korkeella jakkaralla.




No siis puistossahan kuuluu aina syödä jäätelöä! Maistelin muistaakseni suklaakeksi jäätelöä. Oli kyllä namia. Ja sopi hyvin, kun aurinkokin alko porottaa. Ja nähtiin mustajoutseniakin! En muistaakseni oo nähny niitä missään tuollalailla. Ja olivathan kaverit aika suloisiakin.


Ja sit olikin sen päiväteen vuoro. Ja tämä kahdelle tarkoitettu teetarjoilu oli ihana. (ja halpakin!) Siihen kuului kummallekkin pienet pannulliset teetä (joka mulle teenlipittäjälle oli kylläkin liian vähän). Sitten muutamat kurkkuleijät, skonssit ja muffinit. Siis kurkkuleivät oli ihania! Ja noi muffinit ihan öklömakeita, että mä nirsoilija söinkin vaan sen taikinan, enkä sokerikuorrutusta ;D Mutta matkakaveri oli sitkee ja veti koko oman puolikkaansa.
Alla lähikuvaa tosta kuorrutteesta.




 Koko päivä kun oltiin ravattu kattelemassa Lontoon nähtävyyksiä päätettiin käydä syömässä hostellin omassa safkapaikassa. Siellä oli siis tarjouksena kannullinen strogbowta 10 punnalla. Siinä vaiheessa taas mietittiin että 6e voi säkällä saada tuollasen lasillisen. Ja kannusta tuli ainakin 5 lasillista!
Mutta ei siinä kaikki vaan tää meijän ateriakin oli aivan ensiluokkasta! En ees jaksanu syödä kaikkea. Oli alkupalat ja sitten pääruokana: riisiä, nuudeleita, kasviksia ja kanaa.
Bath:

 Alotettiin vadelma mohitoilla, kunodoteltiin ruokaa. Tässä on matkakaverin annos, en muistanu ottaa omastani kuvaa (kun eka tuli väärä) kun oli niin nälkä :D
Siellä oli tajouksessa kaksi jälkiruokaa yhden hinnalla.  Joten tietenkin herkuteltiin suklaakakuilla jäätelöpallon kanssa!

Sillä oli live-ilta ja kuunneltiin musiikkia. Ja hyvää musiikkia olikin tuolla The Tracy Boys.silla hyvää jammailumusaa. Nautittiin illasta täysillä joten lopuks oli pakko ottaa vielä perus mohitot. Kun siis drinkitkin oli kaks yhden hinnalla! (Miksei suomessa oo noin hyviä tarjouksia! Aina vaan jotain kaljaa.)  Alla on kuvaa välipalasalaatista, kun lähettiin kattelemaan kiviröykkiöitä ;> Eivaines hienoa rakennelmaa Stonehengeä.

Käytiin syömässä samassa paikassa kun edellisenäkin iltana. Himoittiin sitä kaksi jälkkäriä yhen hinanlla ja sitten kaksi pääruokaa yhden hinnalla. Mulla ei ollukkaan pääruuista kuvia mutta jälkkäristä ja maukkaasta rose viinsistä.
Manchester:

Matkalla Manchesteriin syötiin ruokamessuilla hyviä kuningaskatkarapuja ja perunoita. Annos oli kyllä aika iso ja oltiin taas vaihteesk aivan täynnä :D         Mutta oli meijän pakko sit ottaa vielä juomat matkaan.


 Manchesterissa käytiin herkuttelemassa kiinalaisessa ravintolassa. Se misk mentiin tuonne herkuttelemaan oli se, että saatiin sellanen pakettitarjous. Alkupalat, alkukeitto, pääruoka ja jälkiruoka. (Ja tietty halvalla ;D) Mutta oli todella todella siisti ravintola. Yrtti eka hyväksymis amistattaa viiniä mulla ;D Ja sit liinat laitettiin syliin ja kaikkee. Meitä kohdeltiin tosi hyvin.
Mutta vaikka ei olis kohdeltukkaan ruoka oli hyvää. Aluks oli rapukeksejä ja maissikeittoa. Sitten pääruokana oli erilaiset kanalautaset.

Ja sitten ravintolakin oli sisustukseltaan aivan ihana!




Sitten reissatessa tuli nälkä niin aateltiin ottaa jotain pientä syötävää. Mutta sitten kaupassa oli tarjouksessa 5 punnalla tollanen piknik ruokajuttu. Jossa oli kolmioleipiä ja tortilloja.
Viimesenä herkutteluna lentokentällä syöpöteltiin ja juotiin tälläsiä herkkuja. Nää toivotti meille hyvää matkaa takasin kotosuomeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei mitä mietit? Jätä kommentti:>