Elämän ylin onni on varmuus siitä, että sinua rakastetaan sinun itsesi takia - tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta. Victor Hugo

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Lumisade

Ja taas eilen satoi lunta paksua pehmeää lunta. Ihanaa se silti oli, vaikka ajelu turenkiin ei ollut niin mukavaa, junnattiin rekan perässä, kun ohituskaista oli aivan tukossa jo jäätyneestä lumesta.
Lumi oli niin tahmaista, että tarttui sitkeästi renkaisiin. Meidän piha oli niin kinoksissa, että pohja raapi omaa väylää. No kuka nyt ajattelisi, että tähän aikaan vuodesta tarvitaan lumiauraa pihaa kolaamaan? Minä ainakin toivoisin jo lumen muuttumista noroiksi tienvarsille.
No ehkä sitä odotellessa saadaan nauttia kinoksista vaikka postilaatikkorivistön päällä, kuten allaolevassa kuvassa.
Omat tassuttelunjäljet lumessa postinhaun jälkeen.

Tämä päivä on vietetty lekotellen. Nautin marsuseni seurasta kotona. Siitä nöpönenästä on alkanut tulla ihmisrakas, ehkä sen luonne on jäänyt aiemmin muitten varjoon. Ja  ehkä sen kielitaito on parantunut, olen aina epäillyt, että se ei osaa suomea, tanskasta kun ollaan se tuotu. Kulttuurishokkia koko elämä ;) Mutta tuo nöpönenä, ei muuta voi kun pitää sylissä ja paijata - marsunelämää parhaimillaan!


Ulkoilmastakin saatiin nauttia tänään - ja kaipaamani kevään merkit olivat ilmassa, vettä tippuvat jääpuikot tässä ikuistettuna. Ja olipa niitä tienvierustojenkin noroja jo nähtävissä ainakin meidän kotitiellä. Ihana kevät ei voi muuta sanoa!
No ollaanhan jo maaliskuun loppupuolella sietääkin kevään ilmestyä kuvioihin. Odotan jo innolla pihani kukkien nousua. Ja sitä että saan istuttaa uusia maahan. Pihalla kuopsuttelu on sitten mukavaa. Saa kyllä nähdä miten tämän kevään kanssa käy olisi rappujen ja kaiteiden maalaus-urakka vielä edessä. Josko ensiviikonloppuna olisi raput sulanut kunnolla pääsisi rappujen pesupuuhiin ja maalaukseen. Jäisi sitten aikaa niihin pihatöihin lumien sulettua.


Tänään bongailtiin myös pihan eläinten jälkiä. Pihassahan säännöllisesti vipeltää orava - jonka jäljet viimeisenä. Rusakkokin loikkii pitkin ja poikin pihamaalla. Koirat kun on kadonnut pihapiiristä niin ei ole pelkoa niistäkään. Meidän rusakko on vaihtanut jo osittain kesäkarvaan. Sekin kertoo, että kyllä se kevät on jo tulossa jos eläinkin vaihtaa suojaväriä uuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei mitä mietit? Jätä kommentti:>