Elämän ylin onni on varmuus siitä, että sinua rakastetaan sinun itsesi takia - tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta. Victor Hugo

maanantai 3. lokakuuta 2011

Olavinlinna

Viikonloppuna oli kavereitten vuoro. Matkusteltiin Savonlinnaan.

Siis vaikka inhoan automatkustamista, selviydyin! (takasinpäin olikin sitten jo tukalampaa).





 
Savonlinnassa oli jo ihanan sykysistä. Puut kylpi vihreän, oranssin ja punaisen sävyissä.
Musta ihan tuntuu, ettei täällä ole edes tuollaista verenpunaista sävyä, joita savonlinnan puissa näkyi.

Aurinko paisto mukavasti, kun käytiin kaupunkikierroksella (oli kyllä kuitenki jo kylmää ja tuulistakin). Kierrokseen kuului kirkko, kaverin koulu, rantakadut, tori, laivalaituri, Olavinlinna, sillat ja keskusta. Oli mukavaa kävellä rauhassa. Niin ja kiistellä siitä kuinka paljon sillat nousee isojen laivojen mahtumiseksi.

Olavinlinnakin oli ihan hieno. Siellä oli vaan korkeimmat tasot kiinni, ettei päästy kattelemaan kunnolla maisemia. Kiivettiin kuitenkin niin korkeelle kun päästiin. 
Ja sitten tultiin ilmeisesti kiellettyä reittiä takasin. Mutta yläpäässä ei ollu kieltokylttiä ja siellä alhaalla sitten olikin :D 

Mutta onhan se oikeesti ihan hyvä ettei kaikkialle päästetä ihmisiä yksinään kävelemään. Onhan tuota Pyhän Olavin linnaa alettu rakentaa v. 1475.
Ja oikeesti tosi hurjaa, kun tuota linnaa alettiin rakentamaan ensin piti rakentaa puusuojus rakentajille ja sitten pystyttiin rakentamaan kiviosia. Koska rakennuksen aikaan oltiin jo sodassa, ja Venäläiset hyökkäs linnanperusteita ja rakennuttajia vastaan.

 
Käytiin myös seikkailemassa esim. Pyttysaaressa (joka osottautuikin jonkun pihaksi) ja lentokentällä - joka taaseen oli aivan tyhjillään. 

Niin ja sitten vaan makoiltiin (unettavassa) kulmasohvassa ja katottiin televisiota - paljon.
 
 Illalla käytiin pelottelukierroksella hautausmaalla. Siellä oli jo ihanan paljon kynttilöitä ja tosi pimeetäkin kyllä jo. Otinkin vähän haamukuvia.

 
 Ja loppuun mun seuralaiseni haamuilemassa hautausmaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei mitä mietit? Jätä kommentti:>