Elämän ylin onni on varmuus siitä, että sinua rakastetaan sinun itsesi takia - tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta. Victor Hugo

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

4.1

Keskiviikko oli suunniteltu jo etukäteen, olin laittanut viestiä teeviljelmälle, että saako tulla käymään. (Kun tiesin, että sato on kerätty jo elokuussa) Gorreana, josta odotin enemmän, oli hienoinen pettymys. No käytiin toisellakin teeviljelmällä Porto Formosossa. Jossa saatiin esittely tehtaalla ja tilan maisematkin oli tosi hienot. Päästiin taas katselemaan maisemat ennen kun sade alkoi.

Tietenkään ei siis menty ihan suorinta reittiä perille vaan käytiin pyörähtämässä Porto Formoson ja Maia kylien läpi. Kummatkin teeviljelmät sijaitsivat ihan päätien vieressä ja ajettiin myös myöhemmin niiden ohi.

 
 
 
 
Kaikkialla oli vielä joulukoristeet, jopa viljelmällä.

Takaisinpäin olimme päättäneet tulla ajan salliessa Lagoa das Fogon kautta. Ja siis eihän tähän teeviljelmillä pyörähtämiseen mennytkään kauaa.
Käytiin ensin seikkailemassa Ribeira Granden keskustassa (myös jalan, kun jätettiin iskä nukkumaan autoon) sekä teollisuusaluella, ennen kuin löysimme oikean tien Fogon suuntaan.

Siis saarella on toisaalta todella hyvä opastus, mutta toisaalta ei, esimerkiksi Ribeira Grandessa pyörittiin ympyrää Fogon kylttien avulla ja siis jouduttiin muutaman kerran umpikujaan. Todettiinkin, että kannattaa käyttää maalaisjärkeä ja etsiä muita kylttejä kuten Ponta Delgadan kylttiä, se vei meitä aina oikeaan suuntaan (esim päätielle, tai muihin risteyksiin). Mutta eipä meillä ollut mihinkään kiire niin mikänottei vähän seikkailtukkin.
 
hauska ronsu auton panelissa

Vuoristo näytti heti sumuiselta, mutta päätettiin silti lähteä, vaikka toiselta osapuolelta kyselinkin, että haluaako se tosiaan lähteä ajamaan tonne.. Arvata tietenkin saattaa että kyllä se halusi lähteä mutkittelemaan. Tämä vuoriston alue onkin ainoa alue jossa ei ole asutusta, eikä teillä kulje linja-autoja. Eli tie on ainoastaan Fogon katseluun.  Tietysti alueella on paljon laidunmaata ja matkalla nähtiin taas muutama ammu ja hevonen tiellä.

Mutta kyllä se kannattikin lähteä oli hyvin kaunista, vaikkakin hyvin sumuista ja sateista. Eikä ensimmäisen näköalapaikan jälkeen nähnytkään oikestaan enää mitään. Mutta sitten koettiin hieno hetki Fogolla. Ensin kun käytiin katsomassa ei näkynyt mitään ja sitten hetken kuluttua tuuli puhalsi kraaterista pilvet pois ja nähtiin pieni siivu kraaterijärveä.
Ensin..
..ja sitten (kannatti pitää hatustaan kiinni!)
 No mutta tosi hieno fiilis jäi siitä reissusta, ja jotenkin tuntu että oli hieno juttu kun oli oma auto käytössä. Kuitenkin matka oli pakettimatka, eikä olla pitkään aikaan sellaisilla oltu mukana. Elisiis jos autoa ei olis ollut oltaisiin oltu muiden kanssa matkatoimiston järjestämillä kiertoajeluilla (20-40e). Ja yleensä niissä on aika tiukka aikataulu, ettei siinä oltaisi paljon jääty odottelemaan, että näkysikö tässä nyt jotain. En sano, etteikö tälläiset reissut hyviä olisi, itse vaan tykätään mennä eteenpäin omalla painollamme ja aikataulullamme.

Käytiinkin vielä pyörähtämässä Ponta Delgadan keskustassa, kun noustiin väärästä liittymästä ylös. Siellä on sitten aivan älyttömästi yksisuuntaisia katuja. Ymmärtäähän sen, kun kadut on niin kapeita.
 



2 kommenttia:

  1. Ihania ihania IHANIA kuvia!! On ilmeisesti ollu ihan huikeen hieno reissu, oon aika kateellinen =)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Joo mahtava reissu oli kuitenkin pääasia se että saatiin olla porukalla yhessä ja rauhassa. :>

    VastaaPoista

Hei mitä mietit? Jätä kommentti:>